Henkilöbrändäys
Henkilöbrändäys
7 psykologista
vinkkiä someen
Tekstistä sai hyviä vinkkejä ja
teksti oli selkeä ja sitä oli kiva lukea. Siinä puhuttiin muutamista eri
aiheista, mm. siitä kuinka samankaltaisuus vetää puoleensa.
Kun tahdot äänesi
kuuluviin, henkilöbrändi
Ihmiset ovat
erilaisia. Osa haluaa erottua selkeästi muiden joukosta, jolloin juuri kyseinen
Henkilöbrändäys on siihen hyvä, sillä saat omat mielipiteesi esiin.
Henkilöbrändissä olisi hyvä olla näkyvillä edes jotenkin oma osaaminen,
kiinnostavat aiheet ja se mitä kaikkea haluaisi kokeilla. Brändäys on tärkeää
yhteiskunnalle, jotta sitä uskalletaan kyseenalaistaa ja ihmiset rohkaistuvat
ja uskaltavat laittaa välillä itsensä likoon. Yrityksille ja Yrittäjille
kyseinen Brändäys on elinehto.
11 Kysymystä henkilöbrändäyksestä
Webinaarin
jälkeen brändien kirjoittajilta oli kysytty 11 yleisintä kysymystä.
Kirjoittajien vastaukset
ja kysymyksen ylipäätään olivat aivan loistavia.
Ikävää olla käyttämättä oman henkilöbrändin
mahdollisuuksia
Kun pidät brändiä
yllä, on muistettava, että sinun pitää mainostaa nimeäsi kaikissa mahdollisissa
paikoissa ja aina uuden profiilin tehdessäsi kannattaa muistaa, että sama
yksinkertainen nimi kannattaa pitää. Nimen kannattaa olla jollain tavalla
erityinen, sillä jos sinulla ja jollain toisella on samankaltainen nimi saattaa
nimen kanssa tulla väärinkäsityksiä. Omat tavoitteittesi ja haluamisesi
kannattaa kirjoittaa suoraan ylös ja laittaa julkisiksi, jotta ne saavat jakoa
jolloin ihmiset pääsevät lukemaan niitä.
Kommentit
Lähetä kommentti